Hieronta

Hierontani on rauhallista syväkudoshierontaa ja triggerpisteiden käsittelyä. Hoitokokonaisuuteni syntymiseen ovat vaikuttaneet skandinaavisen urheiluhieronnan ja klassisen hieronnan pitkät perinteet. Hoitoni perustuvat myös moderniin ymmärrykseen lihasten ja lihaskalvojen muodostamien kineettisten ketjujen käyttäytymisestä. Olen saanut vaikutteita myös mm. perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä sekä siinä harjoitettavasta akupunktiohoidoista.

Yksittäisten lihasten sijasta keskityn enemmän lihaskalvojen toiminnan parantamiseen ja hermoston rentouttamiseen. Hoidan asiakkaitani yksilöllisesti ja tunnustelen keskittyneesti, miltä asiakkaani kudokset tuntuvat ja missä kehonosissa työskentelyäni tarvitaan. Jokaisen keho on ainutlaatuinen kokonaisuus, joka tarvitsee säännöllistä huolenpitoa.

Hieronnasta helpostusta stressiin ja uupumukseen

Mielen ja kehon hyvinvointi kulkevat käsikädessä. Usein erilaiset fyysiset oireet ovat stressin, ahdistuneisuuden ja jopa traumatisoituneen mielen tuotoksia. Keho tarvitsee säännöllisesti aikaa rauhoittua. Tunti syvärentoutuksessa voi vastata jopa viikon lomaa. Avustettu rentoutuminen on oiva jaksamisen apuväline, joka säännöllisesti käytettynä tukee terveyttä ja ylläpitää hyvinvointia.

Hieronnan jälkeen kehossa voi tuntua arkuutta muutaman päivän ajan, mutta se ei ole haitallista, vaan kertoo siitä, että hoito on onnistunut. Runsaasti vettä juomalla kehosta irronneet kuona-aineet huuhtoutuvat elimistöstä. Myös henkiset kuona-aineet pääsevät liukenemaan syvästi vaikuttavalla hoidolla.

 Hieronnasta sanottua:

Juuri tätä olen etsinyt, kiitos! Lämmin tunnelma, aidosti kiinnostunut asiakkaasta ja tuntui, että ollaan samalla aaltopituudella. Hellää, mutta tehokkaasti rentouttavaa hierontaa ja äänimaljojen värähtelyä. Uskaltaisin väittää, että paras hierojakokemukseni! Kiitos ♥”
Hanna Urkko

”Aivan mieletön, hieronnan jälkeen ihanan vetreä ja energinen olo!”
Linda Paldanius

”Näin rentouttavassa hoidossa en ole käynyt ikinä!”
Satu Holm